Tältä sivulta löytyvät lyhytkuvaukset kaikista kaikista aktiivisista ja pelissäolevista hahmoista, tai se on ainakin kunninahimoinen tavoitteemme. Hahmot on jaoteltu genreittäin ja aakkosjärjestykseen löytämisen helpottamiseksi. Hahmolistalle toivotaan lähetettävän hahmon nimi ja subgenre, sekä mahdollisesti vielä subgenrensisäinen biljardikerho (esim. vampiressa sabbat/camarilla/independent), pelaajan saavuttava sähköpostiosoite, sekä lyhytkuvaus (vapaaehtoinen) ja backgroundit. Backgroundeista generationia ei tarvitse lähettää. Lisäksi voi toimittaa backien ohessa myös esim. sosiaaliset meriitit ja flawit tai erityisvahvuudet tai -heikkoudet. Jos et ole varma mitä lähettää, voit konsultoida ketä tahansa klautakuntalaista.
Muistathan ilmoitella kun lopetat hahmon pelaamisen pidemmäksi aikaa, tai lähettää uuden kuvauksen uuden hahmon myötä tai vanhan hahmon tietojen muuttuessa (esim. stattien muuttumisen takia).
Changeling
Rosemary ni Scathach (Unseelie) { connie[at]hiljainensaari.com }
Sitten viime näkemän, Rosemary on ehtinyt sekä muuttua huomattavasti
että kasvaa herttaisesta ja haaveilevasta kinainista vakavamieliseksi Sidheksi.
Ulkoisesti villikon ikään ehtinyt Rosemary on pitkä ja hintelä,
ja suosii harmaita sekä selkeitä värejä pukeutumisessa.
Rosemary on ehtinyt kotopuolessa ottaa reippaasti tuntumaa huonekuntansa kunniakäsityksiin,
ja seurauksena tähän liittyneestä ikävästä sattumuksesta,
Scathachien nuori lupaus löytääkin nyt itsensä hakemasta
rauhallisempia oloja saaren vanhoista ja tutuista maisemista.
[Scathach Rank 3, Remembrance 2, Chimera 3, Resources 1]
* Appearace 4
Safran Rosiansky (Unseelie) { autumn_dusk[at]hotmail.com
}
Safran Rosiansky on näennäisesti nuori ex-opiskelija, elämäntaiteilija,
sekatyömies, ja epäonnistunut runoilija. Sanalla sanoen siis tolkuton
luuseri. Hänen elämäntyylinsä on hijaista, unelmoivaa, ja
kosteaa. Transiciónissa hän on näennäisesti opiskelemassa,
oikeasti lähinnä tappamassa aikaa. Kulissien takana miehen nimi on
Safran Samettisormi, hienoisen skandaalinkäryisellä maineella siunattu
ex-hovimies joka haluaisi ihan oikeasti olla herkkä runoilija. Siihen hän
on valitettavasti täydellisen lahjaton. Fiksuna yksilönä Safran
olikin keskittynyt olemaan kärkäs rakastaja, poliittinen seikkailija,
ja eräänlainen jokapaikan hämärämies. Ainakin kunnes
joutui siirtymään epäselvissä olosuhteissa Transiciónin
saarelle viettämään hiljaiseloa.
[Resources 1, Allies 1, Treasure 1, Chimera (object) 1, Chimera (companion)
2]
* Charisma 4
Mage
CC Corrigan (Traditiot) { shieldbearer[at]gmail.com }
Charlie on Teksasista. Jos kysyt, niin kyllä, hän on ihan oikea karjapaimen
- joskin heti perään hän saattaa lisätä olevansa myös ihan oikea
tarkka-ampuja, ja suositella poistumista lähiympäristöstä, jos vielä pitää
kysellä tyhmiä. Jenkkiarmeijasta vammauduttuaan vapautunut sotilashenkilö on
montaa muutakin asiaa, niiden joukossa Euthanatos, kirvesmies ja
kohtuullisen hyvä kuski. Se, mitä hän tekee Transiciónissa, on hänen oma
asiansa, mutta pintapuolisella katsauksella on selvää, että hän remontoi
isoäidiltään äitinsä kautta perimäänsä taloa Vanhassa Kaupungissa ja etsii
samalla kämppiksiä, ilmeisesti aikomuksenaan käydä kodiksi pidemmäksikin
aikaa. Ja tosiaan: Charlie tulee nimestä Charlotte.
[Avatar 2, Resources 2, Mentor 1, Contacts 1, Sanctum 1]
* Spark of Life, Acute Sight, Dexterity 4, Perception 4, Firearms 4
Frances “Frankie” Shelton aka Gemma Tulenkajo (Traditiot) { sileles@gmail.com }
Kotiinpaluu yhdeksän vuoden jälkeen on osoittautumassa yhtä elämänmakuiseksi ja haasteelliseksi kuin odottaa osattiinkin. Takaisin on ansaittava kunnioitus useammallakin kuin yhdellä suunnalla ja rakennettava uusia siltoja poltettujen tilalle. Tätä lähes nelikymppistä ja miellyttävää henkirikosjaoston etsivää ei päällisin puolin ammattinsa edustajaksi
uskoisi, eikä arvaisi ikäisekseen edes suurennuslasilla. Niin syvä ja kirkas on hiusten tumma sävy, niin hehkuvat ja kirkkaat vaaleanruskeat mantelisilmät, ympärillä sykähtelevästä, lämpimästä, kirkkaasta ja lähes aistittavasta energiasta puhumattakaan. Keski-ikää lähestyväksi naiseksi rikosetsivä Shelton, joka Traditionaalisimmissa ympyröissä vastaa myös
nimeen Gemma Tulenkajo, on kertakaikkisesti vain hyvin Elossa. Suljettujen kaihdinten takana elämän juurille pyrkivä Verbena, jota ohjaa eteenpäin Äidin pulssi sielunsa syvyyksissä.
[Avatar 3, Dream 2, Resources 2, Past Lives 1]
* Charisma 4 (Trustworthy), Cloak of Seasons +3
Joseph Skye (Traditiot) { kaneli[at]hiljainensaari.com }
Green Dove- nimisessä eläinsuojassa työskentelee tätä
nykyä hiljainen ja kohtelias, hieman yksinäisen ja arahkon tuntuinen
parikymppinen mies, joka käyttää nimeä Joseph Skye. Pitkän,
mustiin pukeutuvan miehen vaalea tukka näyttää saksilla lyhyeksi
kynityltä ja kätten iho (silloin kun Joen kämmenselkiä näkee
ilman hansikkaita) vanhojen arpien verkolta. Hyväkuntoinen ja omalla tavallaan
hyvännäköinenkin Skye käyttäytyy ajoittain työtovereidensa
mielestä ehkä hieman omituisesti -puhuu joskus yksinään
ja tuntuu hermostuvan entisestään kuolleiden eläinten käsittelystä-
mutta on kuitenkin varsin harmitonta ja mukavaa seuraa. Lontoosta Transicióniin
muuttanut Euthanatos ei ole tähän mennessä pitänyt kovinkaan
suurta meteliä itsestään missään piireissä.
[Avatar 3, Dream 1, Resources 1, Faerie Blood 1]
* Dexterity 4 (refleksit), Fae Blood +4pts, Echoes 2pts
Julian Tabor (Traditiot) { joolarjo[at]cc.jyu.fi }
Julian on roadtrippejä, nuoria opiskelijatyttöjä ja huumeita harrastava vastuullinen
nuori ekstaatikko, joka opiskelee Transiciónin yliopistolla milloin mitäkin. Hänen toinen vakituinen osoitteensa on Unimaa, Intia.
[Avatar 3, Contacts 1, Demesne 2, Destiny 2, Past Lives 2, Resources 1]
* Charisma 4, Appearance 4
Nioclás Mac Gabhann (Traditiot) { paivis[at]dicestudio.net }
Kaksikymppinen irlantilainen kirja/kahvila-alan yrittäjä, Nioclás rehkii alkavan uransa liikkeelle saattamiseksi. Loisto teetä,kahvia ja kirjoja kansalle. Pikkuleipiäkin tämä romantikko valmistaa ajoittain. Putiikki on vielä nuortakin nuorempi eikä siksi vielä vedä sankkoja joukkoja suuntaansa, vaikkakin on sangen löydettävissä Hollow Ones tradition huhumyllystä hakusanoilla; Turvapaikka orvoille ja Ontoille Transiciónissa. Nuori mies itse sen sijaan on varsin helposti lyödettävää sorttia. Kysykää vain huopahatullista hippiä joka raahaa mustaa kissaa mukanansa mm. antiikkikauppoihin.
[Avatar 3, Resources 1, Library 1, Familiar 1, Wonder 3]
Mortal
Jade Miller { evalentia[at]gmail.com }
Midnighters-jengin johtohahmoja ( yhtä niistä monesta ) edustava keesipäinen goottityttö.
Hiusten väri on mustaa ja vihreää, ulkonäkö ja asustus pure goth, seassa
mustaa vinyyliä ja nahkaa. Ikää 19-vuotta, rikkaan, vaikutusvaltaisen perheen kakara,
kuten suurin osa muistakin jengiläisistä. Napsahtava temperamentti, lyhyt pinna ja
hurmaava ulkonäkö. Varsinainen jengiruusunen ja Chandler Hamlinin ghouli.
[Resources 2, Contacts 3, Allies 3]
Jazz Ortega { sileles@gmail.com }
27-vuotiasta, hillityn pisamaista, päivettynyttä, punakuparihiuksista ja suklaasilmäistä, tatuointien ja lävistysten leikkikenttänä toimivaa naisihmistä nimitetään useammalla kuin yhdellä taholla Elohiireksi ja Sähköjänikseksi, eikä syyttä. Vuoden 2009 alussa siirto-opiskelijana Lontoosta Transicíonin Yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan pelmahtanut kieli-ihme on tapaus, jolta virta ei tunnu loppuvan, ei sitten millään ja jonka kotimaan kielitaidon perusteella voisi sijoittaa useampaan maahan kuin yhden käden sormilla on mahdollista laskea. Jazz, joka ei ole enää vuosiin osannut vastata nimeen Jasmine, tekee opiskeluidensa ohella osa-aikaisia baarimikon töitä Vanhassa Eukossa. Skottipubissa, joka on tunnettu rempseän kodikkaasta tunnelmastaan ja riehakkaista kisakatsomoistaan (sekä tietysti kiltin sisältävistä työasuistaan). Heittääpä neiti myös keikkaa freelancetulkkina ja viikonloppuisin (sekä ajan salliessa joskus jopa arkisinkin) poimii Punaisen Ristin tunnus kilpenään milloin millaista harhailijaa paikattavaksi tai turvaan saatettavaksi, vetää tanssi- ja jumppatunteja kaiken ikäisille vauvasta vaariin ja mitä muuta keksimään sattuukaan. Kaiken lopun aikansa (Siis minkä?) tehopakkaus viettää alati vaihtuvien urheilulajien parissa tai kaupunkia amatööriharrastajan intohimoisuudella valokuvaten. Jos Jänöksi kutsutun neiti-ihmisen sattuu ohimennen kadulla näkemään, on se yleensä vain salamannopea välähdys hapsottavaa palmikkoa ja lepattavia lahkeita kiidettäessä paikasta A paikkaan B.
[Contacts 1, Resources 2]
* Linguistics 4 (Slang), Empathy 4 (Matters of the Heart), Smooth, Bundle of Energy, Lifesaver
Joaquin Blanco { ada-ada[at]hiljainensaari.com }
Tämä syntyperäinen transicionlainen on jota kuinkin yhtä
vastaanottavainen ja lempeä kuin sään pieksemä saari itsekin.
Ei siis lainkaan. Keski-ikäinen, epätasaisesti harmaantunut, stressaantunut
ja aina äreä omaisuusrikoksia selvittelevä etsivä kiertelee
kaupungin katuja töissä milloin kenellekin. Virallisesti Transiciónin
virkavallalle, mutta myös eräälle piikkihampaalle. Vasta äskettäin
ghoulatun latinon elämä on yhtä Danten helvettiä kaikkine
kerroksineen eikä mikään itsesensuuri estä Joaquinia sitä
ympäristölleen kertomasta. Työnsä puolesta rikosetsivä
liikkuu huomattavan paljon kaupungin kaduilla, eikä pelkää pistää
Ford Focustaan parkkiin Hayley Plainsissakaan.
[Contacts 2, Resources 2, Influence 1]
* Addiction, Eidetic Memory
Margita Boyar { kiynoff[at]yahoo.co.uk }
Margi puuhailee kaikkea mikä liittyy neuloihin. Tämä reilu kolmikymppinen
sekopää tykkää tuottaa ihmisille tuskaa lähinnä kehonmuokkauksen sekä
performanssilävistysten keinoin ja hyvän maun rajoissa. Margi tekee hommia
ammattilaisen ottein, jos ei poislasketa toisinaan iskeviä hulluja ideoita.
Lävistys- ja tatuointiateljee 'House of 1000 Needles' sijaitsee Los
Tretescesissä, joskin Margiin voi törmätä messuilla ja industriaali- ja
metallirokkikeikoillakin, sekä toisinaan myös tulitaiteilemassa erilaisissa
tapahtumissa. Naisen oma tyyli on sangen räväkkä, ja hipoo melkein hyvän
maun rajoja.
[Fame 2 (alan harrastajat, eurooppalaisista tatska-lehdistä tuttu sekä alan
suosittu bloggaaja), Resources 3, Contacts 2]
* Ambidextrous
Tohtori Hellfritzsh, Rein Otto { ada-ada[at]hiljainensaari.com
}
Saksalaissyntyinen punapää kirjautui (kesä 2006) Transiciónin
Yliopistolliseen Keskussairaalaan päivystäväksi lääkäriksi.
Karismaattinen nuori mies hoitaa potilaitaan kestohymynsä voimin ja raskas
työ vaatii raskaat huvit henkilökohtaisen elämän rymistessä
alamäkeä. Sairaalan vaaleilla käytävillä värikkäästi
pukeutuva hujoppi sekä näkyy, että kuuluu sähkönsinisten
sandaalien ja avainketjun läpsytyksessä. Hayley Plainsin yliopiston
lähettyvillä poikamiesboksiaan pitävän nuoren miehen voi
bongata lenkkeilemässä tai tuijottamassa tuopin pohjaa.
[Resources 3, Influence 1, Allies 1]
* Innocent, Intelligence 4
Truth (Verdad) Romero { millennium.hand[at]gmail.com }
Natiivina Truth tuntee kadut - etenkin Los Tretescesin. Joinakin päivinä
ja iltoina varomaton saattaa vastata puhelimeen ja kuulla espanjaa tai
kreolia puhuvan äänen, joka hivelee korvia vaarallisen viekottelevasti,
järkeillen ostamaan sen tai tuon lehden tai kanavan kotiinsa.
Vähäisemmällä tahdonvoimalla varustettu saattaa jopa langeta. Kadulla,
kaupassa, kahvilassa, kirjastossa tai kansanopistolla likka on kahta
pahempi; hymyilevä, ruskettunut vaaleahiuksinen nuori nainen joka
suhtautuu ystävällisesti tai kohteliaasti melkein kehen tahansa. Hän
hymyilee -- kahta leveämmin nähdessään jotain, josta voi hyötyä. Truth
pukeutuu paremmin kuin entiseltä kodittomalta, pienipalkkaista työtä
tekevältä odottaisi.
[Resources 1, Contacts 3, Fame 1 (Los Tretescesin kodittomat)]
Charisma 4, Enchanting Voice
Quiel Sandoval { shieldbearer[at]gmail.com }
Ladonoven kokoinen latinohevari työskentelee tätä nykyä vartijana Viktor
Steinhauerin alaisuudessa, vaikkei edelleenkään ole aivan varma, onko
pomonsa hyvä jätkä vai täysi runkkari; Transiciónin Ruhtinaan
palkkalistoilla olemisen ohessa hän on-off-deittailee ihmissuden kanssa ja
opettaa Verisuvulle ammuntaa. Kaikesta tästä huolimatta hän on edelleen
täysin onnellisen tietämätön kaiken yliluonnollisen olemassaolosta, eläen
normaalin kuolevaisen normaalia elämää ja kasvattaen seitsenkesäistä
jälkikasvuaan Aarónia kunnon kansalaiseksi Los Tretescesissä. Joidenkin myös
Teoksi kutsuma lempeä jättiläinen, pitkätukkainen, partainen ja tatuoitu
mies on syntyjään New Yorkista, entinen poliisi, saaren jos mahdollista
lainkuuliaisin kansalainen, ja monen yhä muistama Bunkkeri-nimisen
vaihtoehtobaarin entisenä portsarina.
[Allies 1, Contacts 2, Resources 2]
* Strength 4
Vampire
Alissandre de Noailles (Camarilla) { connie[at]hiljanensaari.com }
Lady Alissandre on syntynyt aikana jolloin ylhäisö eli vielä makeasti ja huolettomasti omissa kauniissa
kartanoissaan, omilla läänityksillään. Nykyisellään Lady Alissandre elää omien sanojensa mukaan vaatimattomammin,
taidekauppiaana sekä taidegallerian pitäjänä, sekä kuluttaa aikaansa enimmäkseen elinvoimaisen sekä värikkään
kulttuurielämän vaalimiseen sekä nuorten lupaavien taiteilijoiden suosimiseen. Euroopan vuosistaan Alissandre
on syystä tai toisesta hyvin vaitoinainen, ja nainen tuntuukin keskittyvän mieluusti hetkessä elämiseen ainakin
silloin kuin kukaan ei yritä talloa entisen ranskalaisaatelisen varpaille.
[Resources 3, Retainers 1]
* Notoriety -3
Alexandre Armand (Independent) { matti.lakanmaa[at]tut.fi
}
Armand on mystinen saaren vaeltava aave. Kukaan ei tunnu tietävän
tästä parimetrisestä, teräväpiirteisestä ja
äärimmäisen
kalpeasta vampyyristä juuri mitään, paitsi sen että tätä
on parasta välttää. Ja jos Armandin sattuukin kohtaamaan, jokin
pään sisällä tuntuu muistuttavan kaukaa kiertämisen
viisaudesta. Välttäminen tosin ei ole vaikeata, sillä Armandia
ei ole kukaan saarella juurikaan tavannut, ja ne jotka ovat, eivät liiemmin
tahdo asiasta puhua.
* Intimidation 4
Cadenza A. Giovanni (Itsenäinen) { connie[at]hiljainensaari.com
}
Cadenza on päällepäin hyväntahtoisen tuntuinen, mutta muutoin
varsin suoraviivainen, vasta vähän aikaa sitten kaupunkiin ilmaantunut
nuori nainen. Italialainen on tällä erää opettelemassa epäkuolleen
elämän ensiaskelia, ja perheensä enemmän tai vähemmän
epämääräistä historiaa. Kotopuolessa mainittu on auttanut
isäänsä hoitamaan keskikokoisen kustantamon talousasioissa, ja
hankkinut iselleen talousasioissa jokseenkin kattavan koulutuksen. Samaa alaa
Cadenza toivoo voivansa hoitaa myös saarella. Cadenza narahti kotopuolessa
velipuolensa kanssa kirmaamisesta, mutta se ei taida olla todellinen syy siihen,
että vastasyleilty nuori Giovanni lähetettiin Transicióniin.
Joko tytössä on huomattavasti ainesta, tai sitten joku vaan halusi
Cadenzan pois jaloista.
[Resources 3]
Chandler Hamlin (Itsenäinen) { millennium.hand[at]gmail.com }
Chance leikkii taas keijujen kanssa ja on entistäkin enemmän pihalla
kaikesta - kaikesta muusta kuin välittömistä vaaroista, siis. Ihmisiin nyt
korkeintaan koiramaisen tyhjän katseen kanssa suhtautuva Gangrel kulkee
haalistuneissa, saumoistaan kuluneissa kledjuissa ja bandannassa,
levittäen mukanaan mudan, nurmikon ja meren tuoksuja. Aussin käytös on
sekin klassista gangrelointia, mutta jotkut asiat eivät sentään ole
muuttuneet - vain palanneet ennalleen. Ruokavalioltaan yhä nirsoon aussiin
voi törmätä Vidertienin betonihelvetissä tai silloin tällöin jossain
muuallakin, joskus hyvin, hyvin tyhjän katseen kera.
[No Backgrounds]
* Derangement: Fugue, Dexterity 4
Diene Cornell (Camarilla) { dana_scully_60[at]hotmail.com
}
Etelä-Afrikan savanneilta kotoisin oleva Ennoian lapsi, saapui Transicionin
saarelle alunperin aikeenaan etsiä käsiin Sirensä ystävä
Miroslav Seidel. Tehtävä tuli täytetyksi, mutta tuo Camarillaan
kuuluva Pedon klaanilainen jäi kuitenkin rikastuttamaan paikallisen sektin
miehistöä. Pituutta on hurjat 182cm, ruumiinrakenne hoikanjäntevä.
Dienellä on pitkät, aavistuksen laineilla olevat kastanjanruskeat
hiukset, joita pitää sotkuisella letillä. Vaatetus on vaihteleva,
uutta laitetaan päälle, kun entiset menevät hajalle. Varmana
tuntomerkkinä ovat mustat lasit, jota joutuu pitämään ihmisten
ilmoilla ihan käytännön pakosta. Niiden alta nimittäin löytyvät
meripihkankeltaiset kissansilmät. Muunlaiset animalistiset piirteet jäävätkin
sitten vaatetuksen alle. Diene on Etelä-Afrikan hollantilaisväestöä,
buuri, kielinään afrikaans, englanti ja jotkut savanniheimojen murteet.
Vanha Gangrel, joka tunnetaan tätä nykyä paremminkin nimellä
Kissa, astui jokin aika sitten Camarillan Voudin saappaisiin.
[Contacts 1, Resources 2, Retainers 1]
Elena "Lena" Solovyova (Sabbat) { verkverk[at]hotmail.com }
Sievä pieni Lena. Nätisti piirtyneet kasvot, iloisesti pomppiva valkoinen poninhäntä ja venäjää
murtava aksentti - voisiko enempää toivoakaan? Parikymppisen näköinen tyttö kulkee kaupungin syrjäkujilla
tylsistynyt ilme kasvoillaan, mutta tästä kuoriutuu varsin intohimoinen ja sosiaalinen nuori nainen,
kunhan tähän vain tutustuu. Pieni varoituksen sana kuitenkin, tämän tytön kanssa mikään ei tule ilmaiseksi,
eivät edes hänen ikimuistoiset Suudelmansa.
[Gen: 1]
* Dexterity 4 (Lightning reflexes), Lucky
Hunter (Itsenäinen) { kiynoff[at]yahoo.co.uk }
Aivan saatanan mukava ja silmää miellyttävä Brujah on ehkä klaaninsa
kärsivällisimpiä edustajia. Suuttuessaan hän suuttuu toki maan helvetisti ja
jättää ympärilleen lähinnä kraatterin, mutta äkiintymiskynnys ei ole enää
nuoren ja herkkätuntoisen klaanitoverin tasolla. Merellä viihtyvä sänkinen
blondi omistaa sekä purjeveneen että kalastusjahdin, ja on selkeän
anarikstinen ajatusmaailmaltaan. Sinällään äijällä ei ole mitään ketään
vastaan, mutta se ei tee kompromisseja. Hunter viihtyy niin nahkatakissa
kuin havaijipaidassakin, ja on pitänyt itsensä sen verran modernin maailman
tasalla, että on hankala sanoa miten iäkäs olento on kyseessä. Miehen
moraalintaju on yhtä venyvä kuin pankeista saadut luottorajatkin. Hunter
puuhailee jotain pimeää ja laitonta, ja osaa bisneksensä merkittävällä
kokemuksella. Itä-rannikon Camarillan edustajat voivat tuntea hänet myös
John Rose Archerina, yli sadan vuoden takaa käytetyn nimen perusteella
(mikäli oma historia niin kauas kantaa). Miehen leimallisimpia tuntomerkkejä
ovat Kuubalaiset ja Jamaikalaiset sikarit, erinäköiset hatut, ja sitkeä
vanhan viinan lemahdus.
[Resources 4, Allies 2]
* Dexterity 4 (Clever fingers), Charisma 5 (Sympatia), Manipulation 4 (Suostuttelu), Medium
Juri Donskoy (Camarilla) { joolarjo[at]cc.jyu.fi }
Juri on lempeä, paljon matkustava vanha ukko, joka on jostain syystä saanut ylleen
Haqimin lasten vihan. Hän välttelee politiikkaan sekaantumista, noudattaa kiltisti lakeja ja vaihtaa kaupunkia jos tuuli puhaltaa Lähi-Idästä. Teepöydässä hän rupattelee
mielellään Neuvostoliitosta ja siitä, miten mukava mies Stalin oli vielä eläessään.
[Contacts 2, Resources 4]
* Clan Enmity: Assamites
Lutz Werfel (Camarilla) { ada-ada[at]hiljainensaari.com }
Inhimillisyys on hyve, jota mr. Werfel vaalii parhaan taitonsa mukaan ja se näkyy hänestä.
Kaltainen on kevyen ruskettunut ja varsin eläväisen näköinen tapaus, joka suosii yksinkertaisen tyylikästä
pukeutumista ja bisnesillallisia yhteistyökumppaniensa kanssa. Lutz on rauhallinen ja positiivinen herrasmies,
hän kulkee usein ghoulinsa kanssa, jonka esittelee vaimonaan.
[Resources 3, Retainers 2, Contacts 2]
* Blush of health, Eat food, Stamina 4 (Durable), Intellingence 4 (Analytical)
Maureen Kerensky (Independent) { kaneli[at]hiljainensaari.com
}
"En pidä ajatuksesta, että en voisi tehdä mitä haluan."
Rouva Kerensky viihtyy omissa oloissaan ja käy kauppaa ihmisillä,
ihmisille, ihmisten kesken... Oman moraalikoodinsa (tai sen puutteen) mukaan
elävä Ventrue on katkaissut viralliset siteensä sekä Camarillaan
että Sabbatiin, ja lukee itsensä itsenäisten riveihin. Liki nelikymppinen
neljän lapsen äiti on edelleen kaunis ruskeine hiuksineen ja pisamineen
ja pitää edelleen ruoanlaitosta.
[Retainers 4, Resources 4, Generation 3]
* Manipulation 4 (suostutteleva), Eat Food, Ambidextrous
Niccoló Tremonti (Itsenäinen) { autumn_dusk[at]hotmail.com
}
Niccoló Tremonti on yksityinen diletantti ja keräilijä, joka
on vetäytynyt Transicióniin viettämään hiljaiseloa.
Tremonti suosii modernia vaatetusta ja hänellä on selvästi kallis
maku. Muutoin eloisaan ja huumorintajuiseen nuoreen mieheen on vuosien varrella
tarttunut tiettyjä rappion merkkejä, kun aika ja olosuhteet ovat vieneet
veroaan. Hän on jopa menettänyt toisen silmänsä, näemmä
pysyvästi. Kelmeän ja kalsean vampyyrin löytää yleensä
parhaiten tekemässä bisnestä keskikaupungilta. Tremonti onkin
luonteeltaan vaatimaton liikemies, jonka kanssa tulee periaatteessa aina toimeen.
[Resources 5, Generation 3, Contacts 2]
Mistress Agana (Itsenäinen) { sileles[at]gmail.com }
"Yön kuiskaukset meidät ovat nimenneet ja kaikuinaan kuiskanneet Mistress,
Mistress Agana." Kryptisiä vastauksia, jotka satunnaisesti saattavat
sivuuttaa alkuperäistä kysymystä...tai sitten eivät. Varsin kattavasti
verhottu ja varsinkin piirteensä peittävä ilmestys, puhuu julkisesti vain
eleillään eikä tunnu aina olevan aivan samassa todellisuudessa kuin
ympäristönsä. Aktiivisesti ties minkä Verhon ja Väliseinän lävitse kommunikoiva mysteeri on saapunut Saarelle vasta äskettäin Garden of Eden nimisen LifeCoaching yrityksen vanavedessä tai sitä ennen tai sen
kera... Lähtösatamanaan Kreeta niminen saari Välimeressä, jolla
GE-LifeCoachingin ensimmäinen keskus sijaitsee. "Elämä solmussa? Polku
hukassa? Itsetunto sirpaleina? Tule löytämään vastauksia Edenin Puutarhaan!" Pieni toimisto löytyy Hayley Plainsista ja varsinainen keskus kaupungin
ulkopuolelta vanhasta, mutta hyväkuntoisesta kartanorakennuskompleksista.
Kursseja, henkilökohtaista konsultointia, luentoja ja...virikkeitä, joilta
palatessaan kävijät (jotka edustavat skaalaa menestyvästä eliitistä
köyhimpään kastiin) harvoin ovat aivan entisellään. Useimmat palaavat takaisin, kerran jos useammankin. Saarelle huhutaan kaikessa hiljaisuudessa
rantautuneen myös uuden uskonnollisen ryhmittymän, josta kukaan ei
kuitenkaan tiedä oikeastaan yhtään mitään... Vielä. Tavattavissa valitsemassaan paikassa, valitsemanaan ajankohtana, valitsemallaan tavalla ja ainoastaan halutessaan.
[Resources 4, Retainers 3, Herd 2]
* Strength 1, Charisma 4 (Regal), Manipulation 4 (Persuasive), Empathy 4 (Emotions), Linguistics 4, Medium, Patience, Scales
Nigel Perez (Sabbat) { kiynoff[at]yahoo.co.uk }
Hieman merirosvon näköinen Lasombrien nuorimmainen heiluu harvalukuisessa Verisen Peilin laumassa muutaman muun vatipäisen teinisaabon kanssa, ja yrittää oppia ymmärtämään miten parhaiten tasapainoilla muinaisen Arkkipiispa-Siren toiveiden ja vaatimusten, sekä 'näin tää käytännön tasolla oikeesti toimii'-sektitoiminnan välillä - toisinaan vaakakuppia painottaa myös puhtaasti omat, haisevat agendat. Neonaatilla on puolellaan lukuisia etuja. Kovakalloisempaa, teräväsilmäisempää, itsevarmempaa ja kestävämpää
pientä Childeä voi vain toivoa, mutta kenties toisinaan vahva tahto ja halu tehdä asiat omalla tavallaan (koska ite tietää parhaiten, vaikka on vaan kolmen vanha) puree Nigeliä ahteriin. Neonaatti tunnetaan kaduilla nimellä 'Ystävä' tietyissä piireissä. Nigel on iästään huolimatta ikävä vihollinen ja sopivalle päälle sattuessaan suhteellisen vittumainen sälli.
[Resources 3, Retainers 2, Contacts 1, Sabbat rituals 2]
* Overconfident, Crack driver, Stamina 4 (tireless), Perception 4 (finding patterns)
Rien Amherst (Camarilla) { shieldbearer[at]gmail.com }
Paljon on tapahtunut sitten yön, jona Ryaniksi silloin itseään
kutsunut nuori vampyyri astui ensi kerran Transiciónin kamaralle. Renttu
ja hulttio, salakuljettaja ja mustan pörssin kauppias, jota moni vielä
lyhyen aikaa sitten luuli erehdyksessä Brujahiksi, Setiitiksi, Malkaaviksi,
tai mikä sitten parhaiten sopikin itse kunkin ajatusmaailmaan, on löytänyt
itsensä ja tiensä, ja kantaa klaaninsa arvoa siniveriselle sopivalla
ylpeydellä, olkoonkin että sen tunnustaa toistaiseksi vain kourallinen
yhteisen sodan ja yhteisen aatteen myötä läheisiksi muodostuneita
toisia Kaltaisia. Muutos, joka alkoi hitaasti ja salaa, alkaa hiljalleen näkyä:
lähemmäs parimetrinen, kultatukkainen hollantilainen viihtyy yhä
luontevammin puvussa, yhä paremmissa paikoissa, miehen hämärät
bisnekset kestävät enenevässä määrin päivänvaloa,
ja vaikka nimeen Ryan edelleen vastataan, sitä ei enää tarjota
kenellekään tutustuttaessa. Silti, vaikka Dignitasin viimein ymmärtääkin,
pohjimmiltaan Rien ei kuitenkaan ole muuttunut; hollantilainen on varustettu
vampyyreille perin epätavallisella positiivisella elämänasenteella,
ja soveltaa sitä yhä kaikkeen, mitä tekee. Helposti
lähestyttävästä,
mukavasta ja hymyileväisestä miekkosesta on vaikea tehdä vihollista
kenellekään, oli kyseessä sitten vaikka Havenin seiniä potkiva
ihmissusi.
[Contacts 2, Resources 2, Retainers 1]
* Charisma 4, Eat Food, Black Market Ties, Permanent Fangs, Disgrace to the Blood
Samuel LaBorde & Noel Rine (Sabbat) { ada-ada[at]hiljainensaari.com
}
Hurjapää. Hyvin vähän itsesuojeluvaistoa. Yllytyshullu.
Kiintiökäkikello. Puolen vuosisadan pahin hermojen repijä. Verisen Peilin Ductus. Malkaavi Antribu on heittänyt persoonansa uuteen järjestykseen,
eikä tämä ole ympäristölle välttämättä hyvä piirre. Molemmat ovat edelleen arvaamattomia ja kierolla tavalla paskanmystisiä, toisinaan jopa käsittämättömän typeriä, mutta jollain epämääräisellä logiikalla Ductus luovii itsensä aina kuiville - Joko infernaalisella säkällä tai suunnitelmalla, joka jättää MacGywerin varjoonsa. Paljon on selvästi tekeillä jatkuvasti, mutta Näkijä ei hirveästi omiaankaan varoita tempauksistaan. Tänään voi räjähtää ostoskeskus, huomenna pelastetaan kissanpennut.
[Resources 2, Generation 2, Fame (Legioona) 1, Retainers 1]
* Firearms 4 (fast-draw), Wits 4 (Reflex), Mute, Daredevil, Phobia, Stigmata
Shaynerai (Camarilla) { toni_korlee[at]hotmail.com }
Shaynerai on nuori, juuri aikuistumisen kynnyksellä oleva arabialainen neito. Kaikki hänessä tuo
mieleen menneen ajan eksotiikkan, mutta hänen poissaolevat silmänsä eivät aina anna vastakaikua sille
hekumalle jota hän huokuu.
* Appearance 4 (Patsasmainen Venus)
Viktor Steinhauer (Camarilla) { vekinloota[at]hotmail.com
}
Steinhauer on henkilö, joka kaikessa kohteliaisuudessaankin kykenee lyömään
ilmat keuhkoista. Suorapuheinen ja määrätietoinen Ventrue jää
mieleen muutenkin kuin mustan silmälappunsa takia. Kovin moni siniverinen
ei anna samalla tavoin kylmiä väreitä kuin tämä mafiosoa
muistuttava kaltainen. Viktor on niin sanotusti kuitenkin lain toisella puolen,
entinen poliisi vaikuttaa nykyöinä turvallisuusalalla. Ventrue on
sen lajin mies, joka ei koskaan tunnu olevan tyytyväinen asioihin. Siniverisessä
on ärhäkkää, suorastaan pelottavaa särmää,
samalla tapaa kuin kankkuun ammuttulla, kiukkuisella saksanpaimenkoiralla. Miehellä on ollut
vuosikaudet lempinimenä Schutzhund, Vahtikoira, mutta Transicionissa häntä puhutellaan nimellä Ruhtinas Steinhauer.
[Resources 1, Contacts 1]
* Intimidation 4 (Veiled Threats), Manipulation 4 (Damn I'm smooth), Permanent
Wound
Vitor Silva, Brujah Antitribu (Sabbat) { matti.lakanmaa[at]tut.fi
}
Noin 180-senttinen mies jolla on pyöreähköt kasvot ja suurehko
pyöreä ja leveä nenä. Ihonväri on hieman normaalia
tummempi, mikä yhdessä mustan hiustenvärin ja kulmien kanssa
kielii vahvasti vampyyrin eteläamerikkaliasesta taustasta. Brujahin asustuksena
saattaa olla mitä tahansa mutta tämä suosii yleensä Brujah-henkisiä
nahkavetimiä ja farkkuja. Varsin vähäpuheinen ja rauhallisen
oloinen kaveri joka ei tunnu olevan mitään mieltä mistään.
Ehdottoman huomiotakiinnittävä piirre ovat sen silmät joista
puuttuu se jokin minkä ihmisen silmiin katsoessa näkee. Tällä
silmistä löytyy jotain samaa kuin eläimiltä, jonkinlaista
sielutonta yksinkertaisuutta ja ilmeettömyyttä. Kokonaisuudessaan
mies näyttää varsin välinpitämättömältä
aina siihen asti kun se katsoo noilla silmillään juuri sinua. Vastikään
Mexico Citystä rantautunut Kainiitti etsii vielä paikkaansa Saarella
eikä ole arka käyttäämän kyynärpäitään.
[No Backgrounds]
Werewolf
Conn Maberry (Fianna) { dana_scully_60[at]hotmail.com }
Irlantilainen, 22-kesäinen Fianna Philodox, joka yrittää opiskella
Transicionin yliopistossa taidehistoriaa. Törmätty on jo useampaankin
eri hiihtäjään, toiset ovat jälkensä nuorukaiseen jättäneet,
toisten kohtaaminen on sujunut miellyttävämmin. On kuitenkin niin,
että vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää itseään,
hukkana oleminen on vielä varsinaista hakemista. Huolta ja murhetta aiheuttaa
myös satunnainen rakkauselämä, jonka kanssa Fianna on onnistunut
säätämään sekä mokaamaan pahemman kerran.
[Fetish 1, Resources 1, Ancestors 2, Contacts 2]
Dusty Second-Voice Raincloud (Raivotar) { kaneli[at]hiljainensaari.com
}
170 pitkä, normaalivartaloinen tummasilmäinen nuori nainen, joka erottuu
edukseen pitkälle selkään ulottuvilla pikimustilla metallihelyin
koristelluilla rastoilla. Tavallista tummempi ihonsävy yhdessä mielenkiintoisen
sukunimen kanssa viittaa hippitaustaisuuden sijaan tarkemmin katsottuna selvenevään
etniseen perimään. Cliath, Raivotar, Galliard. Opiskelee historiaa
Transicionin yliopistolla, antaa kitaratunteja halukkaille.
[Kinfolk 1, Resources 2, Rites 2]
* Charisma 4
Mikael Lumen-Nielemää (Get of Fenris) { millennium.hand[at]gmail.com }
Taas mentiin. Ahroun on kunnostautunut sen verran ettei enää metsästä
pelkästään Frostia/Jokulia, vaan tekee parhaansa tavalla joka ei
sinällään
Täysikuulle sopisi. Kalseasti ja vähäsanaisesti melkein kaikkia kohtaan
käyttäytyvä Get of Fenris ei myöntäisi esimerkiksi omaavansa vieläkin
eräänlaisia rauhanturvaajan taipumuksia. Arpinen, toista silmäänsä
siristelevä kahdeksansorminen skandi kun näyttää lähinnä klassiselta
Ahrounilta. Kaveria katsellessa ja kuunnellessa ei välttämättä uskoisi
että hän ihan aikuisten oikeasti kunnioittaa saaren muita hukkia -- mutta
toisaalta Mikael ei myöskään koskaan nimittele ketään suoraan, vaikka
ilmaisee mielipiteensä usein hyvin suorasukaisesti.
[Ancestors 3, Rites 2]
* Rage 5, Stamina 4 (Relentless), Missing Fingers, One Eye, Ambidextrous
Mot Dahn eli Yksi-Isku, alias Tömörbaatary Hünbish (Khan) {
khurah[at]hiljainensaari.com }
Puhdasverinen Bastet on jälleen päässyt kaupunkielämän makuun: kissanpäivät koittivat
järjestäytyneen rikollisuuden tarjottua töitä. Painostavan syvät silmät ja kuolettavan
sulavat liikkeet palvelevat kaksimetristä mongolivuorta hyvin uudessa tehtävässään.
Ihmistiikeri on palannut asumaan Los Trecetesiin, jonka kaduilla hänet joskus nähdään
harvinaisen lujatahtoisen kaunottaren käsipuolessa. Murtamattoman Mongon sisällä taitaa
siis olla jotain muutakin kuin pyhää vihaa Kaupunkia kohtaan.
[Pure Breed 5, Jamak 5, Fame 1 (EWW-vapaapainija, vankikarkuri ja perintämies )]
* Strength 5 ( Strength Reserves ), Rage 7, Huge Size, Graceful, Disconcerting
Wraith
Darius Laboucan (Heretic) { autumn_dusk[at]hotmail.com }
Darius Domingo Laboucan on noitatohtori, henkiparantaja, tutkimusmatkailija
ja jokapaikan guru. Hänen taikamenonsa ovat ylen tehokkaita ja esi-isien
henget muutenkin hymyilevät hänelle. Kuolema ei ole parin vuosikymmenenkään
jälkeen merkittävästi hidastanut pitkää ja tummaa harhaoppista,
joka on juuri ripustanut lyhtynsä yliopiston seutuville, pienen kahvilan
lähelle. Hän aikoo edelleen jatkaa tutkimusmatkoja syvemmälle
alamaailmaan. Laboucanin metodit voivat olla hitusen epäterveitä,
ja hänen maineensa voi olla synkänpuoleinen, mutta ainakin hän
saa aikaan tuloksia.
[Eidolon 2, Notoriety 2, Memoriam 2, Haunt 1]
* Repulsive Technique, Sympathizer, Death Sigil
Vera Isabelle Hamy (Renegade, Monitor) { connie[at]hiljainensaari.com }
Noin 158 senttiä silkaa itsepäisyyttä ja suorapuheisuutta, vaikka
Isabelle on tainnut jo oppia rajoittamaan sanojaan ja suhtautumaan
muihin vähän vähemmän hyökkäävällä tavalla. Sukunimi on ehtinyt vaihtua
Cadoudalista Hamyksi merkkaamaan kaikessa hiljaisuudessa virallistettua
yhteiseloa ranskalaisen kanssa. Periaatteistaan entinen Sabbat ja
nykyinen kapinallinen ei tosin vieläkään tingi. Isabelle suosiii
vaatetuksessaan suoria mustia housuja, valkeaa röyhelöpaitaa sekä
puolipitkää, varsin tyköistuvaa mustaa samettitakkia jonka kuviointi
elää korsikalaisen mielentilan mukaan. Korsikalaisen vasenta kättä
koristaa roiskekuviota muistuttava, tummentumaan päin oleva merkki
Verhon ylittämisestä, ja silmät joita Isabelle ei pahemmin räpyttele
ovat hiljakseen värjäytymässä mustiksi.
[Haunt 3, Eidolon 2, Memoriam 2, Relic 2, Relic 3]
* Tainted Relic 1, Manipulation 4 (persuasive)
Nadie Dixon (Renegade, Harbinger) { sileles[at]gmail.com
}
Vuoden päivät kuolemansa jälkeen Varjomaissa vaeltanut ja monenlaiseen tapaukseen törmännyt Airut on palannut viimein synnyin- ja kuolinsijoilleen
asian jos toisenkin vetämänä ja ominut kodikseen ränsistyneen
puumajan St. Consolatan puiston villiintyneimmässä ja autioimmassa
osassa sijaitsevasta tammesta, jonka rungossa on enemmän kaiverruksia kuin
kuorta. Parikymmenvuotias ja varsin pahasta änkytyksestä kärsivä
olento on ilmestys, joka aiheuttaa kohtaamissaan usein ulkoisen olemuksensa
vuoksi varsin negatiivisia tuntemuksia. Luisevan, 179 senttisen, naisen hiukset
ovat hiirenharmaa sekainen ja takkuinen (sekä latvoista hieman käristynyt)
ryöppy, iho sairaalloisen kalpea ja silmät mustemmat kuin itse yö.
Vaikutelmaa ei lainkaan paranna se, että oikeapuoli kasvoistaan peittyy
mustaan ja himmeästi kiiltävään naamion puolikkaaseen, eikä
naista useinkaan nähdä ilmankyynärpäämittaisia hansikkaitaan.
Oikeassa olkavarressa valon ja varjon tanssia muistuttava kuviointi tummine
ja vaaleine kiemuroineen saattaa vihjata, ettei nuori sielu ole myöskään
ollut kovin kuuliainen siinä, mitä tulee Verhon "oikealla"
puolella pysyttelyyn. Toinen mahdollisuushan on olemassa, jotta siihen tartuttaisiin
täysin sieluin ja sydämin.
[Eidolon 3, Haunt 1, Relic 1, Artifact 2]
* Appearance 1, Perception 4 (Attentive), Dexterity 4 (Nimble) *Speech Impediment
Leon Hamy (Renegade, Proctor) { millennium.hand[at]gmail.com }
Hamy on mustavalkoinen. Mustat hiukset, melkein yhtä tummat silmät, kalpea
naama, hitusen liian terävät kulmahampaat sekä naamalla, käsissä ja
vaatteista mustia ja vaaleita laikkuja, jotka näyttävät siltä kuin
aamuaurinko olisi siivilöinyt savun läpi -- tai kuin hehkuva
(mustavalkoinen) hiillos paistaisi hänen iholtaan. Hän on pitkä, vaikeasti
lähestyttävän näköinen juuri sillä tavalla, joka sopii vanhahtavalle
herrasmiehelle. Paitsi että hän näyttää olevan korkeintaan kahdenkymmenen
puolivälissä. Joskus melankolia tai turhautuminen muuttaa Kapinallisen
teräväpiirteiset kasvot vieläkin luotaantyöntävämmiksi, sillä kuka
tahtoisi lähestyä pitkää, synkästi silmäilevää
henkilöä, etenkin kun
hänellä on kädessään pistomiekka ja jaloissaan milloin tulta, milloin
luurankoja ja milloin rottalaumaa imitoiva varjo? Ja ellei tässä ollut
tarpeeksi, joskus, joskus vesi tai peili heijastaa varsin erilaiset,
demoniset kasvot...
[Eidolon 2, Memoriam 2, Relic 3, Haunt 3]
* Death's Sigil, Shadowed Face, Embody 4
Ljuba Panic (Renegade, Proctor) { ada-ada[at]hiljainensaari.com
}
Bensaa, kahleita ja liekkejä. Nuoren Ventruen epäelämä päättyi
roihahtamalla savukkeesta ilmiliekkeihin Camarilla/Sabbat-katuajon päätteeksi.
Kuten monilla Hollywoodille sielunsa myyneillä ihmisillä, myös
Ljuballa on vahva tahto ja palava intohimo työhönsä. Jotain jäi
kesken, pahasti kesken ja romanin sana pitää kun se on sinetöity
verellä. Karismaattinen toimittajan perkele on päättänyt,
että hänestä ei vielä päästä eroon, ei näin
helposti. Vasta tuhkattu kaltainen ei muuttunut hillittömiä määriä
siirtyessään Verhon toiselle puolelle; yhä sama heroiininkalpea
ja flirttailevan itsevarma olemus, mutta veriroiskeiden sotkemat kädet.
[Memoriam 2, Eidolon 3, Relic 1, Haunt 1]
* Charisma 4 (fuck me), Graceful, Overcondifant, Death's Sigil