Trancisión - Maantieteellinen katsaus

Trancisión löydettiin vuonna 1507, espanjalaisen löytöretkeilijän sekä kartoittajan Ferdinando De Cabo De Gatan johtaman laivueen eksyessä kurssistaan. Ferdinando, joka oli kauan haaveillut vastaavan löydön tekemisestä, otti löydön innostuneena vastaan. Huhun mukaan paikka jossa saaren löytäneet ensimmäisenä rantautuivat kantaa yhä edelleen nimeä Nuevo Cabo De Gata.

Ensimmäistä retkikuntaa vaivanneista hämäristä sattumista sekä omituisista tapahtumista ja katoamisista, nykyisellään vain kansantaruina sekä huhupuheina säilyneet tarinat olivat omiaan antamaan saarelle hieman omintakeisen maineen. Saaren historia, ensimmäisistä päivistä lähtien värittyi kamppailuksi luonnonvoimia sekä ajoittain seuranneita onnettomuuksia sekä traagisia kausia vastaan.

Espanjalaiset näkivät saaren alusta asti mahdollisena välisatamana pitkillä purjehduksilla siitä huolimatta että se sijaitsi harmittavasti tärkeimpien merireittin ulkopuolella. Aluksi saarelle pystytettiin vain pieni kaupunki sekä satama, joka säilytti kuitenkin vilkkautensa pitkän aikaa. Läheisyyteen, lähinnä paikan tarjoaman eristyneisyyden sekä rauhallisuuden vuoksi rakennettiin myös dominikaaniluostari joka yhä edelleen on toiminnassa.

Jossakin vaiheessa, saaren olemassaolo tuntui unohtuneen muulta maailmalta, sekä kesti 1800-luvun alkupuolelle ennen kuin saaresta tehtiin jälleen merkittävä keskus sekä satama. Saarella ei koskaan ole ollut alkuperäisväestöä. Sen sijaan syntyperäinen Trancisíonilainen saattaa löytää juurensa miltei mistä päin maailmaa tahansa - seikka joka on johtanut kirjavan kulttuurien sekoittumisen syntyyn.

Trancisión pähkinänkuoressa

* Väkiluku: 5,5 miljoonaa ihmistä
* Kielet: Englanti, Espanja
* Aluejakauma: Taajama-alue 32%, metsä 56%, viljely 3%, muut alueet 9%
* Pääkaupunki: Trancisíon
* Uskonnot: Katolinen 35%, protestanttinen 30%, muut 35%
* Lukutaito: 98% väestöstä

Trancisíonin synty sekä maa- ja kallioperä

Saari sijaitsee suurinpiirtein 40 leveyspiirin varrella, Newfoundlandista kaakkoon. Paikallinen aika noudattelee GMT miinus 2 tunnin aikavyöhykettä, eli verrattaessa Suomeen, aikaeroa kertyy neljä tuntia taaksepäin. Pinta-alaa saarella on 1785 neliökilometriä, josta metsäksi lasketaan 819,6 neliökilometriä. Saaren korkein piste on lepotilassa oleva tulivuori Mount Castaro, Trancisíonin luoteisosassa, 2780 metriä merenpinnasta.

Saari sijaitsee geologisesti hieman epävakaalla alueella, Atlantin poikki kulkevan keskiselänteen tuntumassa. Ominaista alueelle on tulivuoritoiminta, joka aiheutuu Atlantin merenpohjan hitaasta laajentumisesta. Saari on verrattain nuori, mutta vulkaaninen toiminta katsotaan saarella lähestulkoon loppuneeksi, sen etäännyttyä Atlantin keskiselänteestä jo jonkin verran. Saaren pohjoispuolella on syviä vesiä, mutta ranta varsinkin saaren luoteisosissa on vedenalaisten kivikkojen sekä voimakkaiden ja arvaamattomien merivirtojen hallussa. Tästä syystä, mainituissa osissa on hyvin vähän asutusta, sillä liikkuminen näillä vesillä on vähintäänkin riskialtista.

Saaren pohjoisosassa on aikanaan sijainnut useita tulivuoria, onhan saaren syntykin vuosia kestäneiden, perättäisten tulivuorenpurkausten tulosta. Näihin päiviin asti alueella on säilynyt räjähdysmäisen, 1200-luvun alkupuolella tapahtuneen purkauksen aiheuttama kaldera. Kalderan pohjalle on kerääntynyt saaren ainoa järveksi luokiteltava vesimassa - aikanaan paikalla olleen tulivuoren mukaan nimetty Lake Arazio. Viimeinen purkaus alueella noin vuonna 1612 synnytti hyvin pienen saaren, Isla Nevaran, Trancisíonin kaupungin läheisyyteen, saaren eteläpuolelle. Isla Nevaraa on sittemmin laajennettu täyttömaalla, ja paikalle on rakennettu Trancisíon-Nevara International Airport.

Maanjäristyksiä Trancisíonissa sattuu harvoin, ja suurimmat niistä ovat tiettävästi liitoksissa alueen vulkaaniseen toimintaan. Suurin rekisteröity maanjäristys lienee voimakkuudeltaan ollut 4.8 Ricterin asteikolla, ja se tapahtui 1900-luvun puolivälissä, aiheuttamatta kuitenkaan merkittäviä vahinkoja. Yleisin saarella esiintyvä maannos lienee vulkaanisesta tuhkasta muodostunut tuffi. Trancisíonissa on runsaasti eri mineraaleja, sekä kivilajeja. Mitään mineraalia ei silti esiinny tarpeeksi, jotta kaupallisen kaivostoiminnan aloittaminen olisi kannattavaa.

Ilmasto - eli miksi Trancisíonissa sataa ja tuulee jatkuvasti

Ilmasto saarella on tyypillinen lauhkean vyöhykkeen ilmasto. Karibianmereltä alkava Golf-virta pitää lämpötilan saarella tavallista korkeampana vuoden ympäri. Alueella vallitsee tyypillinen merellä sekä rannikkoalueilla odotettavissa oleva ilmasto, ja lämpötilaerot talven ja kesän välissä ovat pienemmät kuin mantereella. Saaren keskimääräinen lämpötila vaihtelee tammikuun -5 asteen ennätyksellisistä keskilukemista aina keskikesän +20 asteeseen.

Aurinkoinen sää ei ole harvinainen, mutta kylmä, kova tuuli varsinkin talvisin on suhteellisen yleistä. Tämä merkitsee rankkasateita, kovaa tuulta, ukkosmyrskyjä sekä suurta aallokkoa. Trancisiónissa talvikausi käsittää sateita sekä kylmähköä tuulta. Varsinkin rannikon kaupunkialueet ovat välillä vaarassa voimakkaan merenkäynnin vuoksi, satama-alueiden läheisyyteen rakennetuista aallonmurtajista huolimatta. Myrskyn sattuessa, paras toimintatapa lienee saarella sisämaahan hakeutuminen.

Saaren eteläosassa on mainittavasti sateisempaa kuin pohjoisessa. Trancisíonin etelä- ja keskiosien metsittyminen on paljolti vuoriston jäännösten aiheuttamaa korkeuseroista johtuvaa ilman kosteuden tiivistymistä. Saaren pohjoisosissa ei sada mainittavasti. Vuotuinen sade on 1750 millimetrin luokkaa.

Vesistöt

Kuten usein saarivaltioille on tyypillistä, on makean veden määrä vähäistä, niin pohjaveden kuin vesistöjen muodossakin. Saarella on yksi merkittävä järvi, Lake Arazio, vuoristoalueella. Järvi itsessään on reippaasti merenpinnan yläpuolella, sekä toimii Trancisíonin saaren suurimman joen, Arazio-joen alkulähteenä. Lake Arazion rannoista suurin osa kuuluu luonnonsuojelualueeseen, eikä lähistöllä sijaitse suurta asutustkesusta tai tehdasaluetta, joten järven vesi on toistaiseksi ollut harvinaislaatuisen puhdasta.

Arazio - joki itsessään virtaa vuoristosta etelään, sekä sen suistoalueelle on sijoitettu saaren maatalous. Suistoalue jäänee Trancisíonin sekä La Viedadin kaupungin välille, missä tasaista maata on saaren muihin alueisiin verrattuna harvinaisen paljon. Saaren pohjoispuolella virtaava Sanchia-joki vuorostaan saa alkunsa Mount Castaron lumisilta rinteiltä, sekä on huomattavasti pienempi. Trancisíonin metsäisessä osassa sijaitsee muutama, hyvin kätketty luonnonlähde. Muun muassa osa kalastajakylistä saa juomavetensä näistä lähteistä. Suurin osa kaupungin juomavedestä tuotetaan Lake Arazion pintavedestä tai puhdistetusta merivedestä.

Teollisuus sekä saaren maatalous saavat vetensä merivesipuhdistamolta. Vesihuollon pirstaleisuuden sekä monimutkaisen, useille pienille vesivarannoille perustuvan käytännön vuoksi vesi Trancisíonin saarella on hyvin kallista sekä tarkoin varjeltu luonnonvara. Saarella vaikuttaa myös vuorovesi, joka omalta osaltaan vaikuttaa satamien toimintaan.

Kasvillisuus

Saaren kasvillisuus on pitkälti lehtimetsää, vaikkakin varsinkin korkeammilla alueille sekä vuoristossa, lämpötilan viiletessä korkeuden vuoksi esiintyy myös havumetsää sekä sekametsää. Tyypillinen Trancisionilainen metsä on rehevää, nuorta yhden lajin lehtimetsää, joka sallii erilaisten heinälajien viihtymistä pohjakasvillisuutena. Vain maaston vaikeakulkuisuus sekä metsän hidas uusiutuminen luonnonvarana seisoo esteenä kaupalliselle metsätaloudelle.

Kuten odottaa saattaa, on Trancisíonin luonto eriytynyt suljetuksi ekosysteemiksi, joskaan aikaa erillisten kasvilajien kehitykseen ei ole ollut riittävästi. Suurin osa kasvillisuudesta muistuttaa Euroopan kasvillisuutta, ja ensimmäiset saarta asuttaneet ihmiset ovat aikanaan tuoneet mukanaan Euroopasta eri kasvilajien siemeniä. Suurempia eläinlajeja saarella ei ole luonnonvaraisena, sillä karhuja, suuria petoja tai suurikokoisempia nisäkkäitä ei ole päässyt eristyneelle saarelle luonnollisin keinoin mistään.

Pohjoisessa on suurehkoja ruohottuneita alueita sekä kivistä, hedelmätöntä maaperää. Saaren maatalous keskittyy tuottamaan muutamia vihanneksia kasvihuoneissa, muun muassa tomaattia sekä kurkkua, joiden tuominen ulkomailta tulisi hyvin kalliiksi. Myös pähkinöitä sekä perunaa tuotetaan vähäisin määrin. Meijeritalous on pitkälti ulkomailta tuodun rehun varassa. Kasvukausi on neljästä viiteen kuukautta. Arazio-joen varrella sekä suitoalueella sijaitsee muutama pieni viinitarha sekä muutama harva vanhemmalta ajalta jäljelle jäänyt plantaasi.

Luonnonvarat sekä elinkeinorakenne

Suurin osa taloudesta perustuu palveluammatteihin, high-tech-vientiin sekä teollisuuteen. Useimmat vilja- sekä lihatuotteet tuotetaan ulkomailla, mutta esimerkiksi kananmunat, meijerituotteet sekä vähäisessä määrin edellä mainitut viljelytuotteet saadaan kotimaasta. Suuri osa ravinnontuotannosta perustuu kalastukselle. Suurimmat teollisuudenalat saarella ovat laillistettu uhkapelaaminen sekä sen mukanaan tuomat mahdollisuudet matkailu- sekä hotellialalle, kemian teollisuus, matkailu sekä öljytuotanto.

Trancisiónin kautta kulkeva laivaliikenne sekä sen mukanaan tuoma teollisuuden haara tuo oman osansa saaren tuloista, kuten myös saaren kansainvälinen lentokenttä. Energiantuotanto saarella tapahtuu hiilivoimalla sekä öljyvoimalla sekä saaren vähemmän asutuissa osissa tuulivoimalla. Suurin osa raaka-aineista tai valmiista tuotteista, kuten esimerkiksi rakennusaineista tuodaan ulkomailta, meriteitse. Metsäteollisuus on myös vähäistä. Kaivoksia saarella ei tällä hetkellä ole, sillä mikään esiintymä ei ole osoittautunut tarpeeksi rikkaaksi, jotta kaupallinen hyödyntäminen olisi kannattavaa.

Ainoa mainittava luonnonvara, jota tältä saralta hyödynnetään on suola, jota saadaan erään kuivettuneen järven alueelta saaren koillisosasta. Muita uusiutumattomia luonnonvaroja saarella ei hyödynnetä, saaren läheisyydessä sijaitsevia vedenalaisia öljylähteitä lukuunottamatta.

Ympäristön tila

Saaren ympäristö on tilaltaan jakautunut kahteen ääripäähän. Saaren eteläinen rannikkoalue on lievästi ylikansoitettua. Kärkiosa on saaren ehdoton väestökeskittymä, joskin rannikkoa pitkin on siroteltu muutama muu kaupunki. Asumisen tiheyden, teollisuuden sekä liikenteen vuoksi esimerkiksi ilmanlaatu Trancisiónin kaupungin keskustassa on usein huono tai välttävä. Väestön keskittyminen useammalle, osittain toisiinsa kytkeytyneelle taajama-alueelle on luonut vaikeuksia myös jätehuollon kannalta.

Jätehuoltoa on kevennetty mahdollisuuksien mukaan kierrätyksellä, ja suurimmaksi ongelmaksi saarella näyttää muodostuvan kemianteollisuuden, lentoliikenteen, liikenteen, satama-alueiden sekä muutaman muun teollisuushaaran tuottamat ongelmajätteet. Saarivaltio on silti mukana tärkeimmissä kansainvälisissä teollisuuden päästöjä rajoittavissa sopimuksissa. Liiallinen kalastus on saanut aikaan merielämän hiljattaisen siirtymisen kauemmas saarelta. Saaren kulkuyhteyksien parantelu tuntuu paikoitellen tuhoavan metsämaisemaa.

Väestön tila

Trancisiónin saaren väestön jakautuminen kaupungeittain:

Trancisión 4 100 000
Puerto Vestro 520 000
La Viedad 220 000
Cabriani 60 000
Sivesta 15 000
Araceno 40 000
Varena 20 000
Renates 15 000

Väestön määrään vaikuttavat tekijät lienevät saarella suurimmaksi osaksi lupaus työpaikoista sekä nopeasti tapahtuva kaupungistuminen. Katolisella uskonnolla on ollut osaltaan vaikutus väestönkasvullisiin tekijöihin, joskin tätä enemmän saarella vaikuttaa laaja-alainen muuttoliike. Väkiluku on tällä hetkellä 5 501 758 ihmistä. Naisten keskimääräinen elinikä on 72,1 vuotta, sekä miesten keskimääräinen elinikä on 70,1 vuotta. Väestön rakenne vastaa tyypillistä teollisuusmaiden ikäjakaumaa.

Väestönkasvu on tällä hetkellä 0.78% vuodessa sekä perhekoko on tavallisimmillaan vanhemmat sekä yksi tai kaksi lasta. Syntyneisyys on 18 promillea sekä kuolleisuus lähentelee 10 promillea. Tapaturmaisten sekä väkivaltakuolemien vuosittainen määrä on verrattaessa muihin maihin korkea. Maahanmuutto kasvattaa väkilukua reippaasti. Saarelle saapuu etelä-amerikkalaisia, eurooppalaisia sekä amerikkalaisia, osa paremman työn toivossa, osa kasvavan taloudellisen kehityksen ajamina. Saarella on edustettuna harvinaisen monta etnistä ryhmittymää sekä kulttuuria, eikä mikään näistä tunnu olevan hallitsevassa asemassa.

Suurin osa väestöstä on keskittynyt saaren eteläkärkeen, pääkaupunkiin sekä kahteen lähimpään kaupunkiin. Muu väestöstä asuu rannikolla pienissä kalastajakylissä, joiden tarkkaa lukumäärää on hankala arvioida. Osa näistä kylistä on saavutettavissa vain meriteitse. Asukasluku näissä kylissä on hiljalleen laskemassa, väestön muuttoliikkeen pääkaupunkiin suuntautumisesta johtuen. Varsinkin saaren pohjoisosan ainoa jäljelläoleva kalastajakylä, Araceno, on lähes autioitumisen partaalla.


Palvelut sekä kaupunkirakenne

Trancisíon on yksi maailman tiheimmin asutuista paikoista, ja sillä on teollisuusmaan mahdollisuudet sekä elinkeinorakenne palvelujen järjestämiseen. Viimeaikainen hallitustason korruptoituminen on kuitenkin johtanut siihen, että palvelujärjestelmä on parhaimmillaankin sekava, epäkäytännöllinen sekä uudistuksen tarpeessa. Saari tunnetaan osittain paikkana, jonka verojärjestelmässä on useita nopean rikastumisen mahdollistavia porsaanreikiä.

Hallinnollisesti saaren omintakeinen väestön osittainen hajautuneisuus sekä toisaalla vahva keskittyminen yhteen paikkaan on aiheuttanut lievää hankaluutta. Hallitus on pitemmän aikaa yrittänyt aikaansaada hyviä puitteita muidenkin asutusalueiden kasvua ajatellen. Saaren alueet on jaettu kuntiin. Terveydenhuolto on pitkällisesti järjestetty Yhdysvaltain mallin mukaan, ja tätä paljolti yksityiselle sektorille keskitettyä vakuutuspohjaista järjestelmää on monesti yritetty uusia huonolla menestyksellä.

Koulutus on Trancisíonissa suhteellisen hyvätasoista, vaikka yllättävän paljon varsinkin alemman asteen koulutuksesta on yksityisten tahojen järjestämää. Palvelut, olivat ne minkälaisia tahansa toimivat kaupungissa loistavasti niin kauan kuin niistä on varaa maksaa. Kaupungin suurimpia ongelmia lienee korkea rikollisuus. Palolaitos on suhteellisen hyvätasoinen, mutta poliisin toimissa on runsaasti parantamisen varaa. Suurmyrskyihin sekä katastrofeihin sekä evakuaatiotoimiin on varauduttu moninkertaisesti paremmin kuin useissa muissa maissa.

Yhteenveto

Työllisyystilanne kaupungissa on tällä hetkellä hyvä, sekä uusia työpaikkoja syntyy jatkuvasti alati kasvavan kaupungin laajentuessa. Osa työvoimasta lienee kuitenkin alipalkattua, laitonta työvoimaa, laittomien siirtolaisten paljouden takia. Suurimpia ongelmia lienee juuri väestön keskittyminen yhdelle, tarkasti rajatulle alueelle saarella. Trancisíonin kaupunki ei enää paljoa pysty laajentumaan osittain maaperän huonon laadun vuoksi, vaan uusimmat rakennukset tehdään täyttömaalle, meren päälle.

Suurin uhka luonnonkatastrofeja ajatellen lienee juuri saaren tuliperäisyys. Vuoristoalueella lumivyöryt, muravyöryt, maanvieremät tai muut vastaavanlaiset onnettomuudet eivät ole täysi mahdottomuus, joskin alueen olematon asutus pitkälti sanelee sen, että ihmisuhrien määrä sekä taloudelliset vahingot näissä katastrofeissa ovat yleisellä tasolla täysin olemattomia. Vuorovesi sekä myrskyt aiheuttavat oman osansa saaren ongelmista, ja Karibianmerellä syntyvät trooppiset myrskyt sekä hurrikaanit saattavat nekin joskus kulkea saaren yli.

Saarella ei ole tapahtunut suuremman luokan liikenneonnettomuuksia, kuten esimerkiksi lento-onnettomuuksia. Myöskään laajempia kemianteollisuuden aiheuttamia vahinkoja ei toistaiseksi ole tapahtunut. Rikollisuus on omaa luokkaansa, ja usein tuntuu siltä, että tilanne on mennyt hallitsemattomaksi, vaikkakin paljon voimavaroja kulutetaan asian korjaamiseen.