Transiciónin saari
Kronikka sijoittuu kuvitteelliselle saarelle nimeltä Trancisíon, joka sijaitsee Atlantilla. Saarella on rapistunut, entisestä loistostaan julmasti alas romahtanut miljoonakaupunki, jonka läheisyydessä on muutamia huonosti menestyviä pieniä kalastajakyliä. Saaren nimi juontaa juurensa sanaan "transition", siirtymäkohta, ja välisatamana uuden ja vanhan maailman puolivälissä saari täyttää nimensä asettamat odotukset varsin kiitettävästi. Trancisíon on pohjimmiltaan paikka mihin kaikki ne joutuvat, joilla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Tältä sivulta löytyy saaresta ja sen historiasta laajempia kuvauksia, joihin kannattaa tutustua.
Kohdasta Infoa aloittelevalle pelaajalle kannattaa lähteä liikkeelle, jos Transición ei ole ennalta tuttu. Netikettiin on myös hyvä tutustua ennen kuin siirtyy varsinaisesti vaikuttamaan kanavien puolelle. Kohtuullisuuden nimissä on kuitenkin huomautettava, että kukaan ei odota aloittelevan pelaajan lukevan ja sisäistävän kerralla koko informaatiopakettia saaresta. Tärkeämpi on lukaista läpi perusteet ja saada käsitys vallitsevasta tunnelmasta. Yksityiskohtaisempaa tietoa voi aina etsiä materiaalista myöhemminkin tarvittaessa.
Organisaatio
Vaikka peli on pääsääntöisesti pelaajalähtöistä ja vuorovaikutteista eikä useimpien pöytäkronikoiden tai larppien mukaisesti suunniteltua ja johdettua toimintaa juuri ole, meillä on silti organisaatiota pitämässä huolta asioiden sujuvuudesta, tiettyjen sääntöjen noudattamisesta ja toimivasta peliympäristöstä. Klautakunta toimii pelinjohtajien korvikkeina, ja heillä on vastuualuteita joiden piiriin kuuluvat seikat ovat heidän neuvonnan ja eteenpäinajon ja ohjauksen alaisuudessa. Klautakunta tekee suurimmat päätökset yleensä yhdessä.
Vastaavat voivat välillä vaihtua. Itse kanavalla vastaavat on eroteltu op (@)-merkinnällä ja heistä ketä tahansa voi useimmiten konsultoida yleisistä asioista tai pelikäytännöistä. Genrenkohtaiset kyselyt kannattaa suunnata sen genren vastaavalle.
Kronikan henkilökuntaa tavoittaa seuraavista osoitteista:
ada-ada[at]hiljainensaari.com (sivut ja päivitykset)
connie[at]hiljainensaari.com (vampire ja wraith)
kaneli[at]hiljainensaari.com (changeling, mage ja hunter)
khurah[at]hiljainensaari.com (werewolf)
Lauta
Lauta toimii yksinpeluun formaattina sekä monien useita tahoja koskevien off-keskustelujen käyntipaikkana. Useimmiten ajankohtaiset asiat ilmoitetaan välittömästi siellä, ja sivuilla heti kun se on mahdollista.